Rakennusliiton vierailijablogi

Työllisyyspolitiikkaa à la Goebbels

Suomen hallitus on ryhtynyt päättäväisiin talkoisiin työllisyyden edistämiseksi. Johtavana ajatuksena on työttömien syyllistäminen omasta työttömyydestään. Rankaiseminen eli työttömyyskorvausten menettämisen uhka on avain työllisyysongelmaan, muistuttaa Natsi-Saksan kansanvalistus- ja propagandaministeri Joseph Goebbelsin taktiikkaa. Kun riittävän kauan asiansa oikeellisuutta valtamedian avulla toistaa, muuttuu se kansan silmissä ainoaksi totuudeksi.

Tässä aktiivitoimiksi nimitetyssä järjestelmässä uusia omavastuupäiviä tulisi, jos työtön ei ole ollut edeltävän kolmen kuukauden aikana työssä vähintään viikkoa tai työssä vähintään 18 tuntia 4 viikon aikana tai työllistymistä edistävissä palveluissa vähintään 5 päivää.

Työllisyystyöryhmän vetäjä, valtiosihteeri Martti Hetemäki toteaa:
– Ja vaikka työtön hakisi 3 kuukauden aikana 100 työpaikkaa siinä onnistumatta, ehto aktiivisuudesta jäisi täyttymättä ja edessä on karenssi. Näin siksi, että malli ei tunnista omatoimista työnhakua.

Kyse on kylmästä työttömyysturvan leikkauksesta. Tuskin edes Hetemäki kuvittelee työllisyyden kohentuvan näillä toimilla. Kun töitä ei vain yksinkertaisesti ole, kärsii työtön nahoissaan täysin ilman omaa syytään. Vai löytyykö työllisyyttä edistäviä palveluja kaikille niille ihmisille, joille ei löydy työtä ja mitä mahtavat olla nämä työllistymistä edistävät palvelut?

Selvitystyö työttömän aktiivisuudesta ollaan sysäämässä työttömyyskassoille. Ennustan, että kassat ruuhkautuvat, korvausten maksu viivästyy ja tulkinnoista riidellään. Epäilevä voisi kysyä onko tarkoitus työttömyysturvan heikentämisen ohella ajaa kassat sekasortoon, jotta voidaan todeta: Ammattiliittojen yhteydessä toimivat kassat eivät pysty hoitamaan palvelulupaustaan korvausten maksatuksesta. Siksi kassat tulee irrottaa ammattiliitoista ja siirtyä järjestelmään, jossa Kela hoitaa ansiosidonnaisen työttömyysetuuden maksatuksen.

Malli voisi jotenkin toimia, jos töitä olisi tarjolla, mutta ei tässä tilanteessa, jossa työpaikoista on huutava pula. En väitä, etteikö järjestelmässä olisi virittämisen tarvetta – varmasti on. Seuraava esimerkki kuvatkoon järjestelmän yhtä keskeistä ongelmaa.

Tuttavani on ollut työttömänä yli vuoden ja hakenut jatkuvasti työpaikkaa. Lähes kaikki työt kelpaisivat, niitä vaan ei yksinkertaisesti ole. Yksi harvoista työtarjouksista oli kaupan kassan työ eri kaupoissa noin 80 kilometrin säteellä Tampereelta. Työaikaa taattiin 4 tuntia per viikko. Autoton tuttavani ei ottanut työtä vastaan – laiskuuttaanko?

Työpaikka löytyi vihdoin, vaan ei töitä. Tuttavani solmi työsopimuksen vuokrayrityksen kanssa. Töitä luvattiin 0–40 tuntia viikossa. Työt, silloin kun niitä sattuu olemaan ovat Pirkanmaan alueella. Työntekijät kirjautuvat nettipalveluun jossa asiakasyritys ilmoittaa kohteista, joissa työtä on tarjolla. Silloin kun niitä sattuu olemaan, on kilpailu työntekijöiden kesken kovaa. Nopein saa päivän keikan. Yritykselle jää laskutuksen vaiva.

Lyhyetkin pätkätyöt ovat parempi kuin ei mitään. Ongelma kohtaa, kun lyhyen työn ottaa vastaan ja jättää seuraavan työttömyyskorvaushakemuksen. Korvausten maksu siirtyy, koska kassalle on toimitettava palkkatodistus, vaikka vain päivänkin työskentelystä. Kassat eivät voi maksaa etuutta ennen kuin on selvitetty, kuinka paljon työntekijä on ansainnut ja joudutaanko korvauksia sovittelemaan. Syy ei ole kassojen vaan lainsäädännön.

Kun nollatyösopimuksella työskentelevällä on rahat loppu, ei lyhyttä työtä voi ottaa vastaan, vaikka haluaisi, koska korvausten maksu viivästyy. Laskujen eräpäivät eivät siirry korvausten maksuaikojen mukaan. Tämän ongelman järkevällä ratkaisulla mahdollistettaisiin lyhyidenkin työkeikkojen vastaanottaminen. Mielenkiintoista olisi tietää kuinka moni avoimista työpaikoista on edellä kuvatun mukaisia työpaikkoja siis työpaikkoja ilman työtä.

Kimmo Palonen
neuvottelupäällikkö